Elokuvan tekijöistä

Ohjaaja Saara Cantell

”Onnelin ja Annelin talvi on maaginen tarina ystävyydestä ja erilaisuuden hyväksymisestä. Nukkekodista turvapaikan saavan vaaksanmittaisen perheen kautta Onneli ja Anneli oppivat, että maailman kohtalo riippuu siitä miten kohtelemme kaikkein pienimpiä.”

Saara Cantell (s.1968) on helsinkiläinen elokuvaohjaaja, käsikirjoittaja, taiteen tohtori ja kolmen lapsen äiti. Cantell on ohjannut lukuisia lyhytelokuvia, lastentelevisiosarjoja (Vasikantanssi, 2003, Rajametsän tarinoita 2005) sekä pitkät näytelmäelokuvat Unna ja Nuuk, 2006, Kohtaamisia, 2010, Tähtitaivas talon yllä, 2012, Ainoat oikeat, 2013 ja Onneli ja Anneli, 2014.

Cantellin elokuvat ovat keränneet palkintoja lukuisilla kansainvälisillä festivaaleilla. Cantell itse on valittu sekä vuoden ohjaajaksi että palkittu elokuvataiteen valtionpalkinnolla yhdessä kuvaaja Marita Hällforsin kanssa.

Onnelin ja Annelin talvi on Cantellin viides pitkä elokuva. Se on itsenäinen jatko-osa suuren suosion saavuttaneelle Onneli ja Anneli -elokuvalle.

Parhaillaan Cantell ohjaa työnimellä Hiljainen tieto kulkevaa, Ahvenanmaalla ja Latviassa kuvattavaa pitkää epookkielokuvaa.

Ohjaajan sana

ONNELIN JA ANNELIN TALVI on elokuva erilaisuudesta ja sen hyväksymisestä. Tarina lähtee käyntiin, kun kotitalonsa menettänyt pikkuruinen Vaaksanheimon perhe muuttaa evakkoon Onnelin ja Annelin nukkekotiin.

Erilaisuus konkretisoituu kokoeroissa: vaaksanmittaisille maailma näyttäytyy aivan toisessa mittakaavasta kuin meille – ja sen myötä myös moni meille arkinen asia muodostuu heille haasteeksi tai jopa vaaratilanteeksi. Onnelille ja Annelille Vaaksanheimojen kohtaaminen on mutkattoman luontevaa. Mutta tarinan maailmasta löytyy myös aikuisia, jotka eivät pysty tunnistamaan inhimillisyyttä ulkoisen erilaisuuden takaa.

Kuten Kurenniemen kirjat aina, ONNELIN JA ANNELIN TALVI käsittelee myös lapsen ja aikuisen rooleja. Käsikirjoittaja Sami Keski-Vähälä on taitavassa dramatisoinnissaan tuonut ajatuksen ”suurten” vastuusta elokuvan avainrepliikiksi: ”Maailman tulevaisuus riippuu siitä miten pienempien käy.”

Lapsuuteen liittyvä oikeus pysyä lapsena ja suojattuna on helposti uhattuna. Toisaalta lapsena olemiseen kuuluu ainakin ajoittainen halu kasvaa nopeasti isoksi ja kapinoida aikuisten holhousta vastaan. Tätä ristiriitaa kuvataan elokuvassa samoin kuin alkuperäiskirjassa: huumorin ja sopivan jännityksen kautta.

Kurenniemen kirjat ovat vastustamaton yhdistelmä railakasta anarkismia ja kiehtovaa maagista realismia. Saman tasapainon halusin säilyttää myös ONNELIN JA ANNELIN TALVI -elokuvassa.

Vauhdin ja sopivan jännityksen ohella halusin jättää tilaa puhtaalle kokemiselle, aistimiselle ja ihmettelylle. Tämän puolen huipentuma on tarinassa vietettävä pikkujoulu, jossa tytöt pääsevät kutistettuina sisälle omaan nukkekotiinsa.

Itselleni pikkujoulu oli lapsena koko Onnelin ja Annelin talvi -kirjan mieleenpainuvin, loppuelämäksi kiehtomaan jäänyt kohta. Toivon, että olen ohjaajana onnistunut luomaan edes jossain määrin samaa lumoavaa tunnelmaa elokuvaamme.

Paitsi kameran takana, pääsin myös kameran edessä jatkamaan hyväksi todettua yhteistyötä tuttujen taitureiden kanssa. Ainutlaatuiset Aava Merikallio ja Lilja Lehto ovat jälleen Onneli ja Anneli, ja myös keskeiset aikuisnäyttelijät ovat samoja kuin Onneli ja Anneli -elokuvassa. Lisäksi värikkääseen henkilökaartiin liittyi muutama ihana uusi näyttelijä.

ONNELIN JA ANNELIN TALVI -elokuvan tekeminen oli kuin jännittävä talvinen matka aiemmin vain kesähelteisenä tuttuun kohteeseen. Kun reissun sai tehdä lempimatkaseurassaan ja osittain tutuissa maisemissa, koin saavani ohjaajana antoi vapauden heittäytyä entistä rohkeammin uusiin seikkailuihin.

Helsingissä, 24.8.2015
Saara Cantell
lokuvaohjaaja

Käsikirjoittaja Sami Keski-Vähälä

“Onneli ja Anneli –elokuvaa kirjoittaessani ajattelin usein, että maailmassa pitäisi olla niin paljon enemmän asioita, jotka ovat juuri sopivia pienille tytöille.”

Sami Keski-Vähälä (s. 1972) on näytelmäkirjailija ja elokuvakäsikirjoittaja. Keski-Vähälä on teatterikorkeakoulun dramaturgipuolen kasvatti ja työskennellyt läheisesti mm. Helsingin kaupunginteatterin ja Ryhmäteatterin kanssa, jossa on kantaesitetty kaikkiaan seitsemän Keski-Vähälän näytelmää, mm. menestystrilogia Päällystakki, Euroopan taivaan alla ja Jatkuvaa kasvua. Trilogian viimeinen osa Continuous Growth palkittiin syksyllä 2012 maailman suurimman taidefestivaalin Fringen best new play -palkinnolla. Samin uusimpia teoksia teatterin saralla ovat mm. Kansallisteatterin Neljäs tie ja Ryhmäteatterin Jäniksen vuosi.

Keski-Vähälä on kirjoittanut 2000-luvulla myös lukuisia elokuvia, mm. parhaan käsikirjoituksen Jussi-ehdokkaana olleen lastenelokuvan Unna ja Nuuk(2006) sekä yhdessä Mika Kaurismäen kanssa mm. elokuvat Haarautuvan rakkauden talo ja  Tie Pohjoiseen, joka oli vuoden 2012 katsotuin elokuva Suomessa.

Onnelin ja Annelin talvi -elokuvan tekijät

Käsikirjoittaja

SAMI KESKI-VÄHÄLÄ

Ohjaaja
SAARA CANTELL

Tuottajat
TEEA HYYTIÄ
SARI LEMPIÄINEN

Kuvaaja
MARITA HÄLLFORS F.S.C.

Lavastaja
MINNA SANTAKARI

Pukusuunnittelija
AULI TURTIAINEN

Maskeeraussuunnittelija
ANU ROKKANEN

Leikkaaja
ANNE LAKANEN

Äänisuunnittelija
PIETARI KOSKINEN

Säveltäjä
ANNA-MARI KÄHÄRÄ

VFX-suunnittelija
TUOMO HINTIKKA

Lapsinäyttelijöiden roolittaja
MINNA SORVOJA

Linjatuottaja
HANNA VIROLAINEN

Tuotantoyhtiö:
Zodiak Finland Oy
www.zodiakfinland.fi

Levittäjä:
Nordisk Film
www.nordiskfilm.fi

Still-kuvat:
MIIA HUKKANEN